Meisin kauneusblogi: eikö yksi voide riitä?

Eikö olisikin ihanaa, jos olisi vain yksi voide käytettäväksi aamuin illoin, kesät talvet? Kyllä monet niin tekevätkin, mutta iholle on kuitenkin parasta, että eri vuodenaikoina käytetään erilaisia voiteita, eikä myöskään sama voide sovi päivä- ja yövoiteeksi. Sesderma Azelac RU -linjan tuotteiden kuukauden käytön jälkeen, huomasin että olisi hyvä selittää asiaa tarkemmin.

Kuten aiemminkin olen korostanut, ihonhoidon perusta on kunnollinen puhdistus, jotta erilaiset kauneustuotteet voivat vaikuttaa parhaiten. Iltaisin puhdistan meikin pois kunnolla, mutta aamuisin käytän depigmentoivaa, antioksidanttista ja kosteuttavaa puhdistusainetta (linkki tuotteeseen TÄÄLLÄ). Tämä valmistelee ihoa seuraavaan vaiheeseen eli seerumin levitykseen. Muuten, seerumi tulisi levittää iholle heti puhdistuksen jälkeen, kun iho on vielä kostea – näin se imeytyy parhaiten.

Päivittäinen kumppanini on Sesderma Azelac RU -liposomiseerumi, jonka tehtävänä on tasoittaa ihon sävyä, estäen samalla ihon ikääntymistä. Lisäksi se nopeuttaa ihon uusiutumista ja rauhoittaa ihoa. Seerumi imeytyy ihon alempiin kerroksiin, joihin voide ei pääse, joten se on erittäin tärkeää iholle. Ajoittain sekoitan seerumiin myös itseruskettavaa seerumia, saadakseni kauniin kesäisen ihonsävyn, sillä päivittäinen SPF 50 kasvovoiteeni pitää ihon melko vaaleana. Kokemukseni mukaan nämä kaksi tuotetta sopivat yhteen erittäin hyvin, vähentämättä toistensa parhaita vaikutuksia.

Vaalentaakseni pigmenttiläiskiä ihollani vieläkin tehokkaammin, käytän iltaisin seerumin sijasta intensiivisiä pigmenttiä vähentäviä ampulleja. Tykkään erityisesti siitä, etteivät ampullit ole lasia, joten ei tarvitse olla varuillaan niitä avattaessa, ja lisäksi ne ovat suljettavissa korkilla, kun yhden ampulli sisältö riittää moneen käyttökertaan. Vaikka ensi silmäyksellä tuntuu, ettei minulla ole pigmenttiläiskiä, olen silti löytänyt kasvoiltani muutaman pysyvän laikun, jotka ovat nyt muuttuneet huomattavasti vaaleammiksi, kun olen kuukauden ajan käyttänyt Sesderma Azelac RU -linjan tuotteita.õ

Mutta kerrotaanpa nyt voiteista! Minulla on niitä kaksi: toinen päivä- ja toinen yö käyttöön. Olipa sää sitten aurinkoinen tai pilvinen, yksi tärkeimmistä ikääntymisen estovälineistä on aurinkosuoja. Monet maailmankuulut naiset ovat sanoneet juuri aurinkosuojan toimivan päätekijänä ihonsa nuorekkuuden säilyttämiseen, ja näin ollen minäkin aion seurata heidän esimerkkiään. SPF soveltuu nimenomaan päiväkäyttöön eikä siitä ole mitään hyötyä yöllä, joten päivävoiteenani on depigmentoiva geelivoide SPF 50 (linkki tuotteeseen TÄÄLLÄ) ja yöksi käytän aurinkosuojatonta versiota (linkki tuotteeseen TÄÄLLÄ). Huolehtiakseni ihostani parhaalla mahdollisella tavalla, olen vaihtanut myös meikkituotteeni mineraalipohjaisiin, eli BB-voiteeni ja mineraalinen meikkipohjani ovat myös aurinkosuojalla. Meikki voi kuitenkin kulua pois päivän aikana hikoillessa, mutta SPF:tä sisältävällä kasvovoiteella iho on aina kunnolla suojattu.

Olen siis omalta osaltani tehnyt kaiken voitavani, estääkseni uusien pigmenttiläiskien syntyä, päästäkseni eroon vanhoista ja pitääkseni ihoni nuorekkaana. Täytyy myöntää, että pidän auringonotosta todella paljon, joten minun tulee varustaa itseni päivittäisellä aurinkosuojalla – ja Sesderman tuotteet ovat olleet minulle todella hyviä kumppaneita tänä kesänä. Lisäksi suositukseni on ottaa aurinkoa viisaasti ja terveellisesti – eli auringossa ei saa olla liian kauan, pää tulee suojata aurinkohatulla ja ihoa tulee suojata auringonpolttamilta. Kyse ei ole vain käyttämistämme voiteista ym. hoitotuotteista, vaan koko elämäntyylimme tulisi tukea kehoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuten iholla näkyy sekä myös tuntuu, jokaisella tuotteella on oma tehtävänsä; edellinen valmistelee ihoa vastaanottamaan seuraava ja tukee sen vaikutuksia, jotta iho tulee hoidetuksi parhaalla mahdollisella tavalla. Voiteet ja seerumit vaikuttavat ihon eri kerroksiin eikä siksi kumpaakaan niistä kannata sivuuttaa. Lisäksi olen yhteistyöstä Hurmuksen kanssa oppinut, että hyvät voiteet sisältävät useita ainesosia – joten on varmaa, että ne ovat riittävän tehokkaita. Ainakin minun ihollani ne toimivat todella hyvin!

Muuten, elokuussa on hurmus.fi -sivustolla käynnissä kampanja: valikoima Sesderman depigmentoivia tuotteita jopa 30 %:n alennushinnalla(lisätietoa houkuttelevista hinnoista löydät TÄÄLTÄ). Itse olen tyytyväinen ja tunnen, että nämä tuotteet sopivat iholleni: imeytyvät riittävän nopeasti, jättävät iholle kevyen tunteen, mutta ravitsevat silti riittävästi, ihoni näyttää kirkkaalta ja tasaiselta sekä hyvin kosteutetulta. Suosittelen siis pitämään kauneusvarusteesi kunnossa ja ajan tasalla – meillä on vain yksi iho, ja kun se “kuluu”, ei sitä ole mahdollista vaihtaa uuteen.